Peruskoulun aineenopettajakonkarina työskentelen opetuksen ja oppimisen tuen kehittäjäopettajana Oulussa. Olen myös ratkaisukeskeinen työnohjaaja. Siihen liittyvää ammattitaitoani hyödynnän työssäni päivittäin lasten, nuorten ja aikuisten kanssa.
Sovun edistäminen koulussa on työrauhan ylläpitoa ja turvan tunteen luomista oppitunneille.
Sovun edistäminen koulussa on työrauhan ylläpitoa ja turvan tunteen luomista oppitunneille. Oppituntia voi verrata koripallo-otteluun; aikuiset ja lapset ovat samaa joukkuetta ja samalla puolella yhteisen tavoitteen edessä. Tämä on merkitty taululle näkyviin tunnin kulun etenemisenä ja keskeisinä käsitteinä. Onnistumisista iloitaan. Aivan kuten ottelu erineen myös oppitunti alkaa ja päättyy selkeästi.
Olipa kerran yläkoulun 8. luokka, jossa kouluarki haastoi aikuisia ja nuoria. Oppitunneilla oli huutelua ja suun soittoa, puhelimella oloa, kaverin vieressä istumista, oppikirjojen puuttumista, ulkovaateissa sisällä oloa, välitunnille siirtymistä oman halun mukaan. Kaikin mahdollisin keinoin oppilaat pyysivät opettajan apua koulunkäyntiin, mutta käytöstä ei osattu tulkita oikein. Osa opettajista koki oppitunnit raskaina ja he pyysivät mentoriopettajaa avuksi. Myös vanhemmat olivat lähestyneet rehtoria vaatimuksella tehdä tilanteelle jotain.
Mentoriopettaja tuli luokkaan samanaikaisopettajaksi tuomaan työrauhaa. Ohjenuoraksi otettiin ”Missä haastetta, lisää struktuuria” – ajatus. Maanantaiaamun ensimmäisen tunnin opettaja kävi oppilaiden kanssa läpi tulevan viikon ohjelman, mahdolliset poikkeamat, kokeet, välituntiaktiviteetit ja ruokalistan. Oppituntien sisältö kirjoitettiin tunnista toiseen taululle näkyviin Ensin – Sitten – Lopuksi -rungon avulla. Määräajaksi luovuttiin pareittain istumisesta ja uutta istumajärjestystä noudatettiin joka tunnilla. Mentoriopettaja oli luokan ovella vastaanottamassa oppilaat tunneille. Hän kehotti jättämään takin naulakkoon, puhelimeen reppuun ja siirtymään omalle paikalle. Näin toimittiin useamman viikon ajan.
Jokaisen aamun ensimmäisellä tunnilla opettaja kävi nuorten kanssa läpi sen päivän struktuurin. Mentoriopettaja toi rauhallisella olemuksellaan turvaa oppitunneille. Hän ei lähtenyt mukaan nuorten provosointiin tai haistatteluun, vaan astui rinnalle kysyen: ”Mikä meillä on tässä meneillään?” Yleensä arkinen kohtaaminen sai nuoret laskemaan aseensa.
Hän ei lähtenyt mukaan nuorten provosointiin tai haistatteluun, vaan astui rinnalle kysyen: ”Mikä meillä on tässä meneillään?”
Vanhemmilta oli tullut rehtorille viestiä, että opettajat huutavat oppilaille. Mentoriopettaja havaitsi, että luokassa oli paljon eri syistä kuormittuneita lapsia, joiden hermosto tulkitsi opettajan imperatiivissa annetun viestin huutamiseksi. Mentoriopettaja keskeytti opetuksen näissä tilanteissa ja avasi vuorovaikutustapaa. Nuorten ymmärrys lisääntyi ja puheet opettajan huutamisesta loppuivat.
Mentoriopettajan tuella luokanvalvoja käänsi katsetta hyvään: oppilaiden kanssa sovittiin viikkokohtaisesta palkkiojärjestelmästä. Kun Wilmassa ei ollut yhtään negatiivista merkintää, perjantaina oli karkkipäivä; oppilas sai tikkarin. Tämä kannusti oppilaita kohti koululaisen käytöstä.
Kahden aikuisen yhtäaikaisella ololla luokassa oli monia hyviä vaikutuksia. Opettajalla oli aikaa jututtaa yksittäistä oppilasta ja saada toisinaan selville käytöksen juurisyy. Oppilaille ehdittiin antaa hyvää palautetta ja kiitosta. Luokkaan lisättiin myös yhteisiä, selkeyttä tuovia toimintatapoja.
Sovun johtaminen vahvistaa tiimityötaitoja ja rakentavaa vuorovaikutusta. Luokassa tämä saadaan aikaan muutamalla arkisella keinolla, esimerkiksi opettajan määräämällä istumajärjestyksellä. Oppilaiden toiveet voidaan ottaa huomioon, mutta päätäntävalta on opettajalla. Määräajaksi voidaan laatia myös pari- tai ryhmätyöryhmät, joissa yhdessä tehtävät asiat aina tehdään.
Ratkaisukeskeinen työote on koulun työyhteisön muutoksen keskiössä
Kannattaa luopua tietäjän viitasta ja heittäytyä kyseleväksi ja uteliaaksi ihmettelijäksi. Jokaisen mielipiteen kuuleminen vaikkapa peukutusväittämillä vauhdittaa sopua. Kun maltamme oikeassa olemisen sijaan tarvittaessa joustaa ja asettua vastapuolen tasolle kuuntelemaan, saamme paljon hyvää aikaan. Keskeneräisyyden hyväksyminen mahdollistaa hyvän laajenemisen. Kannatteleva työkulttuuri sisältää myös ajatuksen asenne-esteettömyydestä. Se tarkoittaa kunnioittavaa ja ennakkoluulotonta kohtaamista, joka mahdollistaa kaikkien osallistumisen ilman esteitä erilaisuudestaan huolimatta.
Työyhteisössä on hyvä olla pohdittuna jo lukuvuoden alussa yhteiset toimintatavat mahdollisesti esiin nouseviin pulmiin. Tärkeää on, että yhdessä sovitaan niihin sitoutumisesta. Rehtori vastaa koulun rakenteiden toimivuudesta. Haastavan tilanteen kannattelu alkaa näistä rakenteista. Se vaatii ennen kaikkea uudenlaista asennetta koulunpitoa kohtaan. Mitkä asiat koulussamme ovat sellaisia, joista emme luovu? Mitä asioita voimme tarkastella toisin? Pitääkö kaikilla olla samat kotitehtävät? Onko kaikilla samanlaiset välitunnit? Ja miten sille 8. luokalle kävi? Kuulin 9. luokan syksyllä monia kehuja samasta porukasta. ”He ovat nyt kaikista ihanin luokka. Ei niiden kanssa enää ole mitään ongelmaa.”
