Työyhteisöissä negatiivisuus ei aina tarkoita suuria konflikteja tai avoimia riitoja. Se voi olla huomaamaton pieni varjo, joka tarttuu arkeen pieninä palasina. Pieni napina, sivulauseessa esitetty valitus tai kahvihuoneesta kuuluva huokaus voi vaikuttaa negatiivisesti työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Monelle tämä voi olla tapa purkaa jännitystä tai stressiä huomaamattaan. Se voi olla myös tapa tuoda jokin asia ilmi niin, ettei se jää vaivaamaan mieltä tai unohdu.
Pieni jännite on merkki siitä, että ihmiset uskaltavat tuoda esille näkemyksiään. Jännite myös siirtää keskittymistä itse työhön ja synnyttää kehitystä kohti tavoitteita.
Osataanko työyhteisöissä ajatella valituksen ja napina kertovan siitä, että työntekijä välittää työstään? Luonnollisesti työntekijät huomaavat työssään epäkohtia ja tuovat niitä esille omilla tavoillaan. Toisaalta voimme myös miettiä onko työyhteisölle realistista olla aina positiivinen? Vastaus on ei, eikä pidäkään olla. Pieni jännite on merkki siitä, että ihmiset uskaltavat tuoda esille näkemyksiään. Jännite myös siirtää keskittymistä itse työhön ja synnyttää kehitystä kohti tavoitteita. Jos kaikki olisi aina hyvin ja kaikki olisivat hyväntuulisia syntyisi siitä teennäinen harmonia, josta pudotus on todellisuuden iskiessä jyrkkä. On hyvä muistaa, että varjoa ei voi lakaista maton alle.
Miten esihenkilö voi johtaa henkilöstöään kääntäen negatiivisuuden voimavaraksi? Ensimmäisenä keskity kuuntelemaan ja tunnistamaan juurisyy. Useimmiten näiden asioiden taustalla on aito huoli ja pohdinta jostain ongelmasta tai tarpeesta. Kun näihin päästään kiinni, voimme kääntää keskustelua ratkaisukeskeisempään suuntaan. Vaikkakin säännölliset keskustelut, palaverit ja tapaamiset luovat tilaa avoimuudelle, on tärkeää luoda turvallinen tila tunteille myös äkillisessä tilanteessa. Omassa työssäni viestin säännöllisesti sitä, että meillä saa näyttää tunteet ja olla oma itsensä. Tällä luon jo ennakkokäsitystä turvalliselle tilalle sekä henkisesti että fyysisesti. Kun tunteet normalisoidaan voidaan helpommin myös miettiä yhdessä mitä asioille voidaan tehdä. Luomalla turvallinen tila ja pyrkimällä ajatukseen siitä miten jokaisen äänellä on merkitys ja jokainen tulisi kuulluksi, vähennetään itsessään ns. napinan tarvetta ja vältetään negatiivisuuden kierre.
Jos kaikki olisi aina hyvin ja kaikki olisivat hyväntuulisia, syntyisi siitä teennäinen harmonia, josta pudotus on todellisuuden iskiessä jyrkkä.
Esihenkilön tehtävä on nähdä asioiden taakse. Negatiivisuus ei välttämättä ole vihollinen vaan viesti. Jos kuulemme ja käsittelemme sen oikein, voi siitä tulla voimavara, joka kehittää työtä ja vahvistaa luottamusta kaikkien kesken. Kääntäkäämme siis näkökulmaa rakentavampaan keskusteluun katsomalla asioiden taakse. Silloin pieni jännite ei hajota työyhteisöä vaan yhdistää luomalla uuden kipinää, jota varjokin pelkää.
