Meidän tiimipäivillä pari vuotta sitten väiteltiin pareittain toista paria vastaan. Keskusteltiin, miten kasvua haetaan, väiteltiin strategisista valinnoista. Väittelijöille arvottiin mielipiteet, joten harjoittelimme argumentointia, roustausta ja näkökulmien sietämistä. Voi että meillä oli hauskaa!
Toivon johtajana, että ihmiset uskaltaisivat olla eri mieltä. Debatointi vie meitä eteenpäin. Pitää uskaltaa kyseenalaistaa toimintamalleja. Välillä kompromissin hakeminen on haasteellista. Väittelyssä pääasia on, että puhutaan asioista, eikä mennä nimittelyihin, luonteenpiirteisiin vaan ollaan asiassa. Voin ääneen sanoa hyvillä mielin työntekijän tai yhtiökumppanin kanssa, että tästä me ollaan eri mieltä, mutta se ei haittaa ja voimme elää sen kanssa.
Siinä vaiheessa, kun työntekijät eivät välitä edes sen vertaa, että näkevät epäkohdan, eivätkä sano mitään, ollaan pulassa. Toki ajoitus ei aina isommissa kysymyksessä ole oikea hetki väittelyllä vaan jos joku heittää epäkohdan, täytyy sille varata aika, että aiheeseen palataan vaikka esimerkiksi viikkokokouksessa tai heimoneuvostossa. Isoille strategisille kysymyksille varataan useampi käsittelyaika, jotta jokainen on varmasti sitoutunut yhteisiin päätöksiin.
Toivon johtajana, että ihmiset uskaltaisivat olla eri mieltä. Debatointi vie meitä eteenpäin. Pitää uskaltaa kyseenalaistaa toimintamalleja.
Sopu ja luottamus luo työn flowta, mutta se ei tarkoita hymistelyä, tyytyväisyyttä, hegemoniaa. Se tarkoittaa, että jokaisella saa olla oma tahto ja hyväntahtoinen halu ymmärtää toista. Olemme pieni työpaikka, jossa hierarkia on tosi matala ja itseohjautuvuus taas vastaavasti todella korkea.
Mokaan päivittäin
Johdan esimerkillä. Huomioida jokaisen niin toimistotyöntekijän kuin vuokratyöntekijän, asiakkaan. Pysähtyä ihmisten kohdalla. Teen virheistäni, unohduksistani näkyvän, jotta muutkin uskaltaa mokata. Yritän myös luoda kiireetöntä ilmapiiriä. Tunne seuraa ajatusta ja jos kalenterikiireitä puhuu, hengästyy ja hengästyttää muutkin. Yritän viljellä, että mulla ei ole kiire, toki en ole ihan varma meneekö se aina läpi. Häpeä mokilta katoaa, kun ne puhuu ääneen.
Turvallisuuden tunne on tärkein
Ajat ovat olleet viime vuosina poikkeukselliset. On ollut sotaa, koronaa, ja aamun uutisista tuntuu olevan mitä tahansa tulossa, kun Putin ja Trump ovat johdossa. Minusta työpaikan pitää olla senkin vuoksi erityisen turvallinen työympäristö. Firman talousluvut ovat meillä poikkeuksellisen läpinäkyvät. Erityisesti sen takia, että työntekijät tietää, miten meillä taloudellisesti menee. Rehellisyys luo turvaa.
Pyrin johtajana toimimaan turvatyynynä ja blokkaamaan turhan negaation, mikäli sen tuominen työntekijälle ei tuo lisäarvoa eikä ole korjattavissa tulevaisuudessa. Otan vastuun ikävistä asioista, ongelmista ja kannan vastuun. Siitä mielestäni johtajuudessa on kyse. Että kantaa sen muun sälän, blokkaa maailman murheet, ratkoo päivittäiset ongelmat, jotta työntekijät voivat keskittyä olennaiseen.
Luottamusta jos annetaan, se kannetaan
Olen tottunut vastuunkantaja, ja se näkyy varmaan siinä, että ajaudun myös helposti valtakunnallisiin luottamustehtäviin. Minulla on vahva kutsumus, yhteiskunnallinen vastuullisuus. Vähän sama kuin se, että toivon työpaikalla jokaisen puuttuvan epäkohtiin, koen itse velvollisuudekseni puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Luottamustehtävät ovat hetken lainassa. Jokainen vuorollaan kantaa lyhtyä, ja hoitaa yhteisiä tehtäviä. Niihin ei saa jumittua, mutta niitä saa rakastaa. Kun yrittäjät yhdessä pyyteettömästi hoitavat oman toimialansa asioita, on siinä jotain jaloa. Se jotenkin värisyttää ja puhuttaa mun corea, ydintä.
