Syksyn aikana somessa kiersi postauksia, joissa ihmiset listasivat töissä usein toistamiaan lauseita. Oma lauseeni kuuluu: ”Hei! Mitä kuuluu, miten meillä menee?”
Kun aloitin nykyisessä tehtävässäni tammikuussa 2022 suuren organisaatiomuutoksen jälkeen sain johdettavakseni sellaisen yksikön henkilöstöhallinnon, joka oli muodostettu useammasta erikokoisesta yksiköstä yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Suurimmalle osalle henkilökuntaa olin vieras, aivan kuten he olivat minulle. Lisäksi eri yksiköistä tulleilla työntekijöillä oli omat, vanhat toimintatapansa, joita koetettiin sovittaa yhteen ja rakentaa uutta, yhteistä kulttuuria.
Johtaja ei tee mitään yksin. Siksi kysymys ’Miten meillä menee?’ on tärkeä – se rakentaa yhteistä vastuuta ja luottamusta.
Pidin tärkeimpänä tehtävänäni työntekijöihin tutustumista. Priorisoin tehtävälistallani tärkeimmäksi asiaksi sen, että vietän mahdollisimman paljon aikaa yksikössä työntekijöiden kanssa ja tulen samalla itse tutuksi heille. Jotta toiminta lähtisi sujumaan toivotulla tavalla, tarvittiin avoin keskusteluyhteys ja luottamuksellinen suhde. Niinpä kiertelin yksikössä ja kyselin kohtaamiltani ihmisiltä: ”Hei! Mitä kuuluu, miten meillä menee?” Toisinaan tämä keskustelunavaus johti keskusteluihin erilaisista aiheista työhön liittyen. Toisinaan taas sain osakseni ihmetteleviä katseita ja kuiskauksia: ”Kuka tuo on” ja ”Miksi hän tänne tulee”. Vähitellen ihmettely ja ennakkoluulot kuitenkin vähenivät ja keskustelut alkoivat polveilla vilkkaasti sekä työhön liittyvissä asioissa että monissa muissa aiheissa.
Varasin kalenteriini aikaa näille ”mitä kuuluu”-kävelyille, sillä pidin niitä erittäin tärkeinä. Ilman kalenterimerkintää en olisi useinkaan pystynyt niitä toteuttamaan. Parasta antia yksikön kiertelyssä ja ihmisten kanssa juttelemisessa oli se, että pikkuhiljaa aloimme tulla tutuiksi. Lisäksi sain tietoa toiminnasta suoraan ruohonjuuritasolta ilman välikäsiä: mikä toimii, mikä ei, ja miten toimintaa voisi kehittää. Kyselin ehdotuksia ja palautetta, mutta ennen kaikkea kuuntelin. Aito kohtaaminen ja viestin kuuleminen oli tärkeintä.
Olin kiinnostunut ihmisistä, heidän työstään sekä ideoistaan ja ajatuksistaan työhön liittyen. Halusin luoda alusta lähtien kulttuuria, jossa teemme työtä yhdessä. Halusin myös ilmaista sen, että koska teemme näitä töitä yhdessä, niin kaikkien osaamista, ammattitaitoa ja ajatuksia tarvitaan toiminnan kehittämiseksi ja potilaan parhaaksi. Korostin joka käänteessä: me teemme, me kehitämme, me hoidamme. Siksi kysymyksen sanamuoto: ”Miten meillä menee?” on tärkeä. Johtaja tai esihenkilö ei tee mitään yksin. Jos kysyisin: ”Miten teillä täällä sujuu?”, ulkoistaisin itseni ja vetäytyisin yhteisestä vastuusta. Sanavalinnat ovat voimakkaita mielikuvien synnyttäjiä.
Miten asiat ovat vuoden 2025 lähestyessä loppuaan?
”Hei! Mitä kuuluu, miten meillä menee?”, on edelleen lause, jota työssäni usein toistan. Nykyään kukaan ei enää ihmettele, että menen yksikköön ja kyselen kuulumisia. Päinvastoin. Ihmettelyä herättää, jos minua ei ole hetkeen näkynyt. Yksikköön onkin aina mukava mennä ja kuulla asioista suoraan henkilöstöltä. He kokevat, että olen helposti lähestyttävä ja että asioista voi aina keskustella, myös niistä vaikeammista. Palautteen mukaan henkilöstö kokee myös, että kaikenlaista palautetta saa vapaasti antaa.
Ihmisten johtamiseen ei tarvita sirkustemppuja, vaan aitoa kiinnostusta, kuuntelemista ja läsnäoloa.
Edelleen tärkeintä on kuunteleminen ja aito kohtaaminen. Koen, että meillä on hyvät ja luottamukselliset välit henkilökunnan kanssa, mikä näkyy myös mm. viimeisimmän työhyvinvointikyselyn tuloksissa.
Henkilöstö on jokaisen organisaation tärkein voimavara, johon ihan kaikkien esihenkilöiden kannattaa panostaa. Se on monella mittarilla mitattuna erittäin hyödyllistä ja taloudellista toimintaa. Tulokset näkyvät esimerkiksi poissaolotilastoissa, työhyvinvointikyselyissä sekä yksikön veto- ja pitovoimassa. Ihmisten johtamiseen ei tarvita mitään sirkustemppuja vaan aitoa kiinnostusta sekä aikaa kuunnella ja olla läsnä.
Omaa työtäni en jaksaisi tehdä ilman henkilöstön tukea. Heidän tukensa antaa voimaa myös vaikeina päivinä. Pieni kierros yksikössä, vilpitön kuulumisten vaihto ja yhdessä nauraminen antavat voimaa enemmän kuin huomaakaan. Olen erittäin ylpeä siitä hienosta, ammattitaitoisesta ja osaavasta, sanoisinpa, että Suomen parhaasta henkilökunnasta, jonka kanssa minulla on ilo ja kunnia työskennellä.
